Vuodenvaihteen 2012 muutoksia

02.01.2012

Yhteisöverotus
Yhteisöverokanta alenee 26 prosentista 24,5 prosenttiin. Pääomatulon verokanta nousee 28 prosentista 30 prosenttiin ja verotus muuttuu progressiiviseksi siten, että pääomatulon verokanta on 50 000 euroa ylittävältä osalta 32 prosenttia. Yhteisetuuksien verokanta nousee 26 prosentista 28 prosenttiin. Muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saadun verovapaan osingon euromääräinen yläraja alenee 90 000 eurosta 60 000 euroon.

Yhteisöveron alentaminen ja pääomatuloveron korottaminen tekevät yhdessä sen, että omasta yhtiöstä nostetun voiton verotus alenee kun taas muun sijoitustoiminnan verotus kiristyy. Yksityisen osakeyhtiön jakamasta osingosta osa on saajalleen verovapaata tuloa. Tämä merkitsee, että tähän osaan jaettua voittoa kohdistuu vain yhtiön maksama vero, 24,5 %. Osakeyhtiön kautta sijoittamalla sijoituksen tuotto voidaan saada osakkaan henkilökohtaiseen kulutukseen 24,5 % verolla kun suoraan sijoitettaessa veroa menee 30 % tai jopa 32 %.

Henkilöyhtiöiden ja toiminimien verotus kiristyy
Avoimien yhtiöiden, kommandiittiyhtiöiden ja toiminimien verotus kiristyy. Kaikissa näissä verotus kiristyy pääomatuloveroprosentin kasvaessa. Henkilöyhtiöt ja toiminimet ovat verotuksen kannalta vain laskentayksikköjä ja varsinaisen tuloveron maksaa yrityksen omistaja. Yrityksen vuotuinen tuotto jaetaan ansio- ja pääomatulona verotettavaksi. Pääomatulo-osuuden verotus nousi ja ansiotulojen verotus säilyy edellisen vuoden tasolla, joten muissa yritysmuodoissa kuin osakeyhtiöissä, verotus kiristyy vuodelle 2012 tai parhaimmillaankin säilyy samana kuin vuonna 2011.

Ansiotuloverotus
Ansiotuloveroperusteisiin tulee 3,3 prosentin tarkistus, jolla pyritään estämään työn verotuksen kiristyminen inflaation ja ansiotason nousun seurauksena. Vuoden 2012 tuloveroasteikko:

Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, %
16 100-23 900 8 6,5
3 900-39 100 515 17,5
39 100-70 300 3 175 21,5
70 300- 9 883 29,75

Muita muutoksia verotuksessa
Rajoitetusti verovelvollisten verotuksessa on huomioitu kansalliseen pääomatuloveroprosenttiin ja kansalliseen yhteisöjen tuloveroprosenttiin tehdyt muutokset tekemällä vastaavat muutokset eräisiin näiden verovelvollisten saamiin tuloihin sovellettaviin verokantoihin.

Vakituiseen asuntoon kohdistuvan velan korkojen vähennyskelpoisuus pienenee asteittain vuoteen 2014. Vuonna 2012 on 85 prosenttia koroista vähennyskelpoista, 80 prosenttia vuonna 2013 ja 75 prosenttia verovuodesta 2014 alkaen.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää alenee 2 000 euroon. Verovelvollinen voi vähentää yritykselle maksamastaan työn osuudesta 45 prosenttia sekä työstä maksamastaan palkasta 15 prosenttia.

Kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla saatujen tukien verovapaus poistuu.

Luonnollinen henkilö ja kuolinpesä saavat vielä vuodelta 2012 toimitettavassa verotuksessa vähentää ansiotulostaan yliopistolle tai korkeakoululle tiedettä tai taidetta edistävään tarkoitukseen tekemänsä vähintään 850 ja enintään 250 000 euron rahalahjoituksen.

Ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annettua lakia sovelletaan vuosina 2012 – 2015 alkaneeseen työskentelyyn.

Kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annettua lakia jatketaan koskemaan vuosina 2012 ja 2013 tehtäviä investointeja.

Perintö- ja lahjaverotus
Ensimmäisen veroluokan perintöveroasteikkoon ja lahjaveroasteikkoon lisätään neljäs porras 200 000 euroa ylittävän perintöosuuden tai lahjan osalta. Ylimmän portaan veroprosentti on 16. Esimerkiksi 500 000 euron perinnöstä rintaperilliselle tulee maksettavaksi 69 700 euroa. Vuonna 2008 rintaperillinen maksoi vastaavasta perinnöstä perintöveroa 75 100 euroa ja vuonna 2011 veroa meni 60 700 euroa.

Muutoksia arvonlisäverotuksessa 1.1.2012 alkaen
Vähintään kuukauden ajaksi tilattuihin sanoma- ja aikakauslehtiin sovellettava verokanta nousee 9 prosenttiin.

Parturi- ja kampaamopalveluihin sekä pieniin korjauspalveluihin (polkupyöriin, kenkiin, nahkatavaroihin, vaatteisiin ja liinavaatteisiin kohdistuvat korjauspalvelut) sovellettu määräaikainen alennetun arvonlisäverokannan kokeilu päättyy. Näihin palveluihin sovellettava verokanta on 23 prosenttia vuoden alusta.

Valmiste- ja energiaverotus
Savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien sekä piippu- ja savuketupakan vero nousee keskimäärin 10 prosenttia. Oluen ja mietojen käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien valmistevero nousee noin 15 prosenttia ja muiden alkoholijuomien valmistevero noin 10 prosenttia. Korotuksen vuoksi alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat nousevat keskimäärin 4,5 prosenttia. Makeisten ja jäätelön valmistevero nousee 95 senttiin kilogrammalta ja virvoitusjuomien valmistevero 11 senttiin litralta valmista juomaa. Liikenteen polttonesteiden verotasoa nostetaan kahdessa vaiheessa 10 prosentilla painottaen hiilidioksidikomponenttia.

Auto- ja ajoneuvoverotus
Ajoneuvon hiilidioksidipäästöön perustuva ajoneuvoveron perusvero nousee päästöstä riippuen 23 – 92 euroa vuodessa. Muutoksen jälkeen vero on 43 – 606 euroa vuodessa.

Maistraatit
Maistraattien määrä vähenee vuoden 2012 alussa 24 maistraatista 11 maistraattiin. Länsi-Uudenmaan maistraatin yksiköt ovat Espoossa, Lohjalla ja Raaseporissa. Itä-Uudenmaan maistraatin yksiköt ovat Vantaalla, Hyvinkäällä ja Porvoossa. Hämeen maistraatin yksiköt ovat Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Helsingin maistraatti jatkaa itsenäisenä maistraattina.

Korkeampi pysäköintivirhemaksu sekä rengaslukon käyttö mahdollisiksi
Pysäköintivirheestä voidaan jatkossa määrätä 20-80 euron suuruinen pysäköintivirhemaksu, kun nykyisin maksu on 10-50 euroa. Uutta on myös se, että ajoneuvoon voidaan kiinnittää sen liikuttamisen estävä rengaslukko, jos pysäköintivirhe on jatkunut kaksi vuorokautta.

Televisiomaksua peritään vielä 2012
Televisiomaksu maksetaan entiseen tapaan vuonna 2012, nousua kolme prosenttia. Yle-veroon siirrytään vuoden 2013 alussa.

Tupakkatuotteet piiloon
Tupakkatuotteiden ja niiden tavaramerkkien esilläpito tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden vähittäismyynnissä loppuu vuoden 2012 alusta alkaen. Vähittäismyyjä saa kuitenkin esittää ostajalle tuotekuvaston sekä luovuttaa luettelon tuotteiden hinnoista. Lainmuutos liittyy tupakan mainontakiellon toteuttamiseen.

Muutoksia työeläketurvaan
Vuonna 2012 yleinen työeläketurva on ollut voimassa puoli vuosisataa. Vuoden 2012 työeläkeote sisältää ensimmäisen kerran sekä yksityisen että julkisen sektorin ansiotiedot. Työeläkeotteelta voi tarkistaa koko työeläkekertymänsä, mihin kuuluu palkkatyö, yrittäjätoiminta ja eräät palkattomat etuudet.

Vuonna 2012 työntekijän eläkelain TyEL:in mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on 22,8 prosenttia palkasta eli 0,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2011.

Työeläkemaksu jakautuu työntekijöiden ja työnantajien osuuteen. Työntekijöiden maksu vaihtelee henkilön iän mukaan. Alle 53-vuotiaiden työntekijöiden eläkemaksu on 5,15 prosenttia ja 53 vuotta täyttäneiden 6,50 prosenttia palkasta. Työntekijöillä maksut nousevat noin puolella prosenttiyksiköllä edellisestä vuodesta.

Yksityisten työnantajan maksu on vuonna 2012 keskimäärin 17,35 prosenttia.

Rakennusalalle veronumero
Rakennusalan verovalvonnan tarpeisiin on kehitetty erityinen veronumero. Veronumero on yksilöllinen tunnistenumero, jollainen pitää olla jokaisella rakennustyömaalla työskentelevällä. Numeron pitää olla näkyvillä kulkuluvassa. Verohallinto antaa veronumeron kaikille ja rakennusalalla toimivat rekisteröidään erityiseen rekisteriin. Veronumeroa käytetään hyväksi, kun myöhemmin rakennusalalle tulee pakolliseksi kuukausittaiset ilmoitukset työmaalla työskentelevistä henkilöistä ja aliurakoitsijoista.

Matkakustannusten korvaukset 1.1.2012 alkaen
Henkilöauton kilometrikorvaus laskee 1.1.2012 alkaen 46 sentistä/km 45 senttiin/km. Kotimaan kokopäivärahaa sekä ateriakorvausta nostetaan 1.1.2012 alkaen siten, että kokopäiväraha nousee 34 eurosta 36 euroon ja ateriakorvaus nousee kokopäivärahan mukaisesti 8,50 eurosta 9,00 euroon. Osapäiväraha on 16 euroa.

Viivästyskorko
Viivästyskorko ajanjaksolle 1.1.2012 – 30.6.2012 on 8,0 % vuodessa.

Lähteet: OM, VM, Verohallinto. Emme vastaa tietojen oikeellisuudesta tai niiden muuttumisesta. 31.12.2011

KIRKKONUMMI
Engblom & Co Oy
Purokummuntie 1
FI-02400 KIRKKONUMMI
PL 11, FI-02401
office@engblom.fi
Puh. +358 9 2959 250
Fax +358 9 2959 2525


LAHTI
Engblom & Co Oy
Novatalo
Rauhankatu 11, 3. krs.
FI-15110 LAHTI
marjo.ranta@engblom.fi
Vaihde +358 9 2959 250
Fax +358 9 2959 2525