Yle-vero voimaan 2013 alussa

26.06.2012

Televisiolupamaksun korvaava Yle-vero tulee voimaan vuoden 2013 alusta. Maksimissaan 140 euron suuruinen Yle-vero ei aiheuta toimenpiteitä, koska se sisältyy automaattisesti ennakkoperintään.

Uusi Yle-vero perustuu tuloihin toisin kuin aiempi tasasuuruinen televisiomaksu. Esimerkiksi pienituloisimmat, joiden vuositulot jäävät alle 7 353 euron, eivät maksa Yle-veroa lainkaan.

Yle-vero näkyy ensi vuoden alusta lähtien verokortin ennakonpidätysprosentissa tai ennakonkantona maksuun pantavassa summassa esimerkiksi yritystuloa tai maataloustuloa saavien osalta. Yle-veron maksamiseen ei vaikuta se, omistaako henkilö television tai käyttääkö hän muutoin yleisradion palveluja vai ei.

Yle-veron maksavat kaikki, jotka ovat viimeistään kalenterivuoden aikana täyttäneet 18 vuotta. Yle-veron suuruus on 0,68 prosenttia tulojen yhteismäärästä, mutta enintään 140 euroa. Alle 50 euron määrää ei tarvitse maksaa.

Kuolinpesä maksaa Yle-veroa vain kuolinvuodelta. Perusteena ovat tällöin vainajan ja kuolinpesän yhteenlasketut tulot.

Yritysten Yle-vero määräytyy verotettavan tulon mukaan. Veron määrä on 140 euroa, jos verotettava tulo ylittää 50 000 euroa. Rajan ylittävältä osalta veroa peritään 0,35 prosenttia niin, että veron määrä on enintään 3 000 euroa vuodessa.

Ahvenanmaan maakunnassa asuvia Yle-vero ei koske. Myös valtio ja sen laitokset, kunnat, seurakunnat, uskonnolliset yhteisöt ja asunto-osakeyhtiöt on vapautettu Yle-verosta.

Esimerkkejä Yle-veron suuruudesta

Jos tulot ovat alle 7 352,95 euroa vuodessa, ei Yle-veroa makseta.

Jos tulot ovat 20 588,24 euroa tai enemmän, Yle-veron määrä on 140 euroa.

Jos eläketulot ovat 8 000 euroa vuodessa, on Yle-vero 54,40 euroa eli 0,68 % x 8 000.

Jos palkkatulo on 8 000 euroa ja maatalousyrittäjän työtulo 25 000 euroa vuodessa, määräytyy Yle-vero työtulojen yhteismäärän mukaan ja on 140 euroa.

Lähde: Verohallinnon tiedote, 21.6.2012

KIRKKONUMMI
Engblom & Co Oy
Purokummuntie 1
FI-02400 KIRKKONUMMI
PL 11, FI-02401
office@engblom.fi
Puh. +358 9 2959 250
Fax +358 9 2959 2525


LAHTI
Engblom & Co Oy
Novatalo
Rauhankatu 11, 3. krs.
FI-15110 LAHTI
marjo.ranta@engblom.fi
Vaihde +358 9 2959 250
Fax +358 9 2959 2525